Miksi työnhakijat pidetään pimennossa?

Meille kaikille on varmaankin tullut töitä hakiessa tutuksi totaalinen ”radiohiljaisuus”, joka seuraa hakemuksen lähettämistä. Et saa vahvistusta siitä, että hakemuksesi on vastaanotettu saatika luettu. Et tiedä, missä vaiheessa rekrytointiprosessi on menossa tai onko sinut jo siirretty ei-potentiaalisten pinoon. Kuluu kuukausia, etkä vieläkään kuule mitään. Et tiedä, onko haku jo päättynyt vai odotatko turhaan. Et välttämättä halua itse soittaa perään, ettet vaikuta yli-innokkaalta tai rasittavalta mulle-nyt-heti-kaikki-ihmiseltä. Lopulta tulet vuodenaikojen vieriessä ohitsesi siihen tulokseen, että et ehkä ole tullut valituksi tehtävään.

Olen ollut siellä odottavan puolella ja nyt olen valitettavasti se, joka ei pidä sinua ajan tasalla. En aio pitää suurta puolustuspuhetta siitä, miksi hakijoita on ihan teknisistäkin syistä vaikeaa informoida. Sanon vain, että se on yllättävän vaikeaa ja turhauttavaa myös rekrytoijan näkökulmasta. Erityisesti sellaisissa tapauksissa, kun prosessi syystä tai toisesta venähtää.

Aloin pohtia tätä asiaa oikein toden teolla luettuani artikkelin miehestä, joka koki olonsa tarpeettomaksi Te-Toimiston vähäisen yhteydenpidon vuoksi. Nämä asiat pätevät tietenkin työnantajatahoihin siinä missä Te-Toimistoonkin. Ihmisen pitää kokea olonsa tärkeäksi. Jokaisella on oikeus tuntea, että ”minulla on väliä”. Missään nimessä ei ole tarkoituksenmukaista, että rekrytointiprosessissa ”unohdetut” kokisivat olonsa tarpeettomiksi tai surkeiksi. Olisi tärkeää, että työnantajatahot voisivat omalta osaltaan vahvistaa työttömien itsetuntoa antamalla kehittävää palautetta ja ennen kaikkea pitämällä aktiivisesti yhteyttä työnhakijoihin – olkoonkin vaikeaa ja hankalaa ja aikaa vievää.

soittoa

Haluaisinkin nyt herättää hieman keskustelua siitä, minkälaisia yhteydenottoja työnhakijat toivovat ja ennen kaikkea missä vaiheessa – ja sitten haluan tehdä kaikkeni, että edes itse toimisin näiden toiveiden mukaisesti. Tiedän kuinka turhauttavaa on odottaa yhteydenottoa ja jatkuvasti vilkuilla puhelinta, ettei vaan vahingossakaan ole laittanut sitä äänettömälle tai päivittää sähköpostia kolmen minuutin välein haastattelukutsun toiveessa. Odottavan aika todella on pitkä. Tässä muutama kysymys, joita itse olen pohtinut:

– Haluatko sähköpostin, kun hakemuksesi on vastaanotettu?
– Haluatko että sinulle soitetaan, kun hakemuksesi on vastaanotettu?
– Haluatko heti prosessin alkuvaiheessa tiedon, mikäli sinun ei koeta olevan oikea henkilö tehtävään?
– Haluatko rehellisen selvityksen siitä, miksi sinua ei pyydetä haastatteluun?
– Toivoisitko kirjallista tai suullista palautetta työhakemuksestasi ja ansioluettelostasi?

Itse olen hieman huolissani siitä, että ihmiset saattavat pahoittaa mielensä joka tapauksessa. Jos rekrytoijasta ei kuulu mitään, pahoitat mielesi. Jos hän kertoo suoraan ja rehellisesti, ettei sinua tulla kutsumaan haastatteluun, pahoitat mielesi. Jos hän vielä osoittaa, minkä puutteidesi vuoksi sinua ei valita tehtävään, pahoitat mielesi oikein erityisen kovasti. Missä siis menee raja? Onko kysymyksesi milloin, kuka vai miksi?

Joka tapauksessa… Panostakaamme yhteydenpitoon edes sen verran, että työnhakijat tietävät missä mennään! Se lienee kaikista tärkein asia. Vai?

Mainokset

2 thoughts on “Miksi työnhakijat pidetään pimennossa?

  1. Sain tuossa muutama viikko sitten päälliköltä tehtävän ilmoittaa duunia hakeneille, jotta ”paikka on täytetty, kiitos mielenkiinnostasi” -viestit. Yli sataan hakemukseen vastaaminen otti kieltämättä aikaa, mutta mielestäni muutaman rivin vastaus – vaikka kielteinen – on aina parempi kuin epätietoisuus. Joutui kyllä itseään suitsimaan ettei olisi lisännyt virallisen viestin perään P.S. Olen todella pahoillani…

    Tykkää

    1. Juuri näin. Vaikka tilanne on ehdottomasti rankempi työnhakijoille, on se usein raskasta myös rekrytointia tekevälle työnantajan edustajalle. Erityisesti, jos kyseessä on meidän kaltaisiamme ihmisiä, jotka kokevat vahvaa empatiaa muita kohtaan. Mutta niin, hakijoiden informoiminen on ehdottoman tärkeää.

      Liked by 1 henkilö

Kommentoi (onnistuu myös anonyymisti, kun jätät kentät tyhjäksi)

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s