Työelämä – Musertavasta innostavaksi

Koen oloni uupuneeksi ja väsyneeksi työssä. Olen sairastellut paljon viime aikoina. Haluaisin luopua joistakin työtehtävistäni jaksaakseni paremmin. Tunnen oloni virkeämmäksi, kun saan tehdä tiettyjä työtehtäviä. Olen huomannut, että työtoveriani arvostetaan työyhteisössämme enemmän kuin minua, vaikka teen enemmän töitä kuin hän.

Kuulostaako joku näistä lauseista tutulta? Oletko joskus kokenut tällaisia tuntemuksia työssäsi? Minä olen, useassakin työssä. Me ihmiset olemme työelämässä lähes päivittäin omalla epämukavuusalueellamme. Sitä sanotaan, että jokaisen kehitykselle on hirveän tärkeää välillä astua oman mukavuusalueen ulkopuolelle ja haastaa itseään, mutta milloin tämä ”itsensä kehittäminen” vaihtuu uupumukseksi ja ahdistukseksi? Tätä tunnetta kuvatakseni – paremman suomennoksen puutteessa – käytän englannin kielen sanaa overwhelming.

Tästä pääsenkin aiheeseen, johon viittasin lyhyesti jo edellisessä kirjoituksessani: työtehtävien järjestely yksilöllisten tarpeiden, osaamisalueiden ja ominaisuuksien mukaan.

Hesarissa avattiin kivasti Linus Jonkmanin pääpointteja juuri suomeksi ilmestyneestä kirjasta Introvertit – Työpaikan hiljainen vallankumous.

Linus Jonkmanin mukaan introverttien hädänalainen asema näkyy erityisesti työmarkkinoilla. Jokaisen pitäisi nykyään rakastaa ryhmätyötä, nauttia avokonttoreiden ”keskustelumahdollisuuksia” luovasta ilmapiiristä, uskoa brainstormaukseen, vannoa myönteisen ajattelun nimiin, jättää työhuoneen ovi sulkematta ja ylistää jatkuvaa kokousrumbaa. Introvertit eivät tähän pysty. Silti introverttien ja ekstroverttien olisi Jonkmanin mielestä aika alkaa kuunnella toisiaan.

Kirjassa tuodaan mielestäni hyvin esille niitä epäkohtia, joita nykypäivän työelämässä ja työoloissa ilmenee. (Huomautettakoon, että Jonkman kirjoittaa näkemyksiään introvertin näkökulmasta, mutta ekstrovertin ajatukset ovat tässä aivan yhtä tärkeitä.) Jos minä saisin päättää – ja minähän tietenkään en saa päättää – niin kaikkien työtehtävät, työolosuhteet ja työympäristö pitäisi muokata siten, että ne parhaiten palvelevat yksilön jaksamista ja kehittävät luovuutta.

Yritykset eivät saa työntekijöistään parasta irti, kun ne pakottavat itsenäistä työskentelyä rakastavat työskentelemään ryhmissä. Introvertit työntekijät ahdistuvat, kun he joutuvat esittämään roolia, joka ei sovi heille.

Olen kirjoituksissani keskittynyt siihen, miltä asiat tuntuvat introverteista, mutta varmasti työelämässä on sellaisiakin asioita ja tilanteita, jotka tukahduttavat ekstroverttien luovuuden ja innostuksen. Siksi tämä työolosuhteiden muokkaus olisi kaikille aivan yhtä tärkeä asia.

Kärjistetysti sanottuna työelämän nykytila on seuraavanlainen. Kaikkien täytyy osata kaikkea ja tehdä kaikkea. Multi-tasking on keskeisimpiä ominaisuuksia, joita työntekijöiltä toivotaan vaaditaan. Todellisuus voi kuitenkin olla jotain aivan muuta. Ihminen voi tehdä sitä, tätä ja tuota mukisematta, mutta hän voi hiljaa ja huomaamatta rasittua tiettyjen tehtävien tekemisestä. Saattaa olla, ettei hän tee kyseisiä tehtäviä täysillä eikä yhtä onnistuneesti, kuin niitä jotka kokee mielekkäiksi ja innostaviksi. Voi olla, että hän tekee työtään avokonttorissa ja hänen keskittymisensä kärsii ympärillä olevasta hälinästä. Jossain vaiheessa hän alkaa sairastella enemmän kuin ennen ja käyttää aamuisin kaiken energiansa siihen, että ylipäätään nousee sängystä ylös ja lähtee töihin.

Entä jos työelämä olisikin tällaista: ihmiset työskentelevät sellaisissa olosuhteissa, joissa heidän on hyvä olla. Puhelintyötä kammoavat eivät tee puhelintyötä. Sosiaalisista tilanteista nauttivat ihmiset työskentelevät avokonttoreissa tai muuten ruokkivat sosiaalisuuttaan. Metelistä häiriintyvät ihmiset työskentelevät omassa rauhassaan hiljaisuuden ympäröimänä. Tiimityössä kukoistavat ihmiset työskentelevät porukassa. Luovat ihmiset tekevät kehittävää työtä. Ihmiset työskentelevät tehokkaammin kuin koskaan ja saavat aikaan enemmän tulosta.

Harva ihminen on totaalisen intro- tai ekstrovertti, mutta erot persoonallisuustyyppien välillä ovat niin suuria, että ne kannattaisi ottaa huomioon työtehtäviä jaettaessa.

Kyllä, minä ymmärrän että tällainen malli kuulostaa turhalta unelmoinnilta, joka tulisi liian kalliiksi yrityksille. Koen kuitenkin, että tämä malli toisi lisää työpaikkoja ja kehittäisi yritysten toimintaa tuloksekkaampaan suuntaan. Jälleen kärjistäen, kumpi on parempi: yritys jossa on kaksi työntekijää jotka tekevät kumpikin ”kaikkea”, mutta eivät saa paljoakaan aikaan, vai yritys jossa on neljä työntekijää tekemässä sellaista työtä josta todella pitävät ja sitä kautta tekevät yhdessä hyvää tulosta?

Toteutettavissa? Ehkä. Kokeilemisen arvoinen? Aivan varmasti.

luovuus

Mainokset

Kommentoi (onnistuu myös anonyymisti, kun jätät kentät tyhjäksi)

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s