Kaikkensa antaneet

Sain tässä kesän kynnyksellä kunnian jututtaa muutamaa työttömyyden eri vaiheessa olevaa työnhakijaa ja kuunnella heidän ajatuksiaan työttömyydestä. Pienellä otannalla on ilmeistä, että tie toiveikkuudesta epätoivoon on suoraan verrattavissa työttömyyden pituuteen.

Työttömyyden alkaessa

25-vuotias Laura on jättänyt ammattikorkeakouluopinnot kesken ja ollut nyt työttömänä vuoden verran. Työllistymistä on tuettu työkokeilun avulla, mutta siitä ei ollut apua työllistymisessä. ”Olin työssä ollessa aika turhautunut, sillä työnantaja oli koko työsuhteen puhunut, että palkkaisi minut”, Laura kertoo tuntemuksistaan työkokeilun suhteen. Työkokemus on aina tärkeää ja työkokeilussa pääsee oppimaan uutta siinä missä tavallisessakin työsuhteessa, mutta työkokeilun tavoitteena on kuitenkin aina työllistyminen avoimille työmarkkinoille. Pettymyksestä huolimatta Laura kertoo olleensa työkokeilun päätyttyä helpottunut ja toiveikas uuden työn löytymisen suhteen.

Arto, 42, on ollut työttömänä lähes kolme vuotta. Työttömyys tuli vuonna 2012 yllätyksenä ja järkytyksenä perheenlisäystä odottavalle miehelle. Epävarmuus tulevaisuudesta mietitytti. ”Aika monta unetonta yötä tuli vietettyä miettien, mitä seuraavaksi.” Työhakemuksia hän kertoo lähettäneensä työttömyytensä aikana satoja, mutta niistä on poikinut vain kourallinen haastattelukutsuja.

27-vuotias diplomi-insinööri Kristiina on jäänyt työttömäksi määräaikaisen työsuhteen päätyttyä loppuvuodesta 2014. Työsuhteen loppuvaiheilla hän koki enemmän ahdistusta tulevasta työttömyydestään kuin siinä vaiheessa, kun todella jäi työttömäksi. ”Pari päivää työttömänä oltuani havaitsin, että eihän tämä työttömyys niin pahalta tunnukaan, kuin olisi voinut kuvitella.”

Työttömyyden jatkuessa

Kristiina on keskittynyt hakemaan ainoastaan oman alansa töitä ja on muutenkin rajannut työpaikkoja tarkasti. Kaikki Kristiinan lähipiirissä eivät ole tätä ymmärtäneet. ”Vanhempani taitavat stressata työttömyydestäni enemmän kuin minä itse. Heidän mielestään kaikkia paikkoja pitäisi hakea. Heidän on vaikea ymmärtää, että en pysty kirjoittamaan hakemusta paikkaan, johon en pysty perustelemaan edes itselleni miksi olisin kiinnostunut kyseisestä tehtävästä.” Aktiivisen työnhaun myötä mieleen on kuitenkin noussut pelko: entä jos niitä töitä ei löydykään?

Myös Lauraa on alkanut mietityttää tämänhetkinen työllisyystilanne. Työttömäksi jäädessään hän oli todella positiivinen ja kävi lähes päivittäin katsomassa uudet avoimet työpaikat, mutta karu totuus on paljastunut hakuprosessien kautta – moniin työtehtäviin on hakenut satoja muitakin ihmisiä ja vain yksi on valittu. Tämän myötä Laura päätti vähentää töiden hakemista ja keskittyä sen sijaan opiskelupaikan saamiseen. Nyt hän odottaa jännityksellä tietoa sosiaalialan pääsykokeista.

Arto kertoo tunnetilojensa vaihdelleen työttömyyden pitkittyessä toiveikkuuden ja täydellisen epätoivon välillä. ”Tuntuu, että saisinpa työpaikan, jotta voisin taas alkaa elämään.” Työttömyys mietityttää koko ajan ja estää iloitsemasta muista elämän asioista.

Samoin tuntee myös Merja, 51. ”Olen aivan varmasti tehnyt kaikkeni. Minusta ei ole mitään jäljellä.” Merja kertoo hakeneensa satoja työpaikkoja viimeisen viiden vuoden aikana. Pitkän uran toimistotehtävissä tehneelle naiselle ei kuitenkaan ole löytynyt töitä. ”Onhan se turhauttavaa. Kaipaan työn mukanaan tuomaa sosiaalista elämää kaikista eniten.”

Työttömyyden syitä

Oman työttömyytensä syitä pohtiessaan jokaisella on erilainen näkemys. Kristiina uskoo työttömyytensä olevan monen asian summa, johon vaikuttaa tuuri ja yleinen taloudellinen tilanne. Laura taas uskoo työttömyytensä johtuvan kouluttamattomuudesta (ei ammatillista koulutusta) sekä nirsoudesta työtehtäviä kohtaan. Myös Arto mainitsee taloudellisen tilanteen, mutta uskoo kuitenkin itse olevansa suurin syy omaan pitkittyneeseen työttömyyteensä. Vaikka hän on hakenut töitä aktiivisesti, ei aktiivisuus ole riittänyt vakuuttamaan yhtäkään yritystä häntä työllistämään. Työllistymistä hankaloittaa myös vahvasti introvertti luonne, jolloin keskustelu mahdollisten työnantajatahojen kanssa tuntuu vaikealta. Merja summaa asian lyhyesti: ”Olen kai liian vanha.”

työttömyys

Henkilökohtaisesti minua surettaa ihan valtavasti se, miten syvään pimeyteen ihminen voi työttömyyden myötä joutua. Olen itsekin ollut työttömänä, tietenkin, ja tiedän miltä se tuntuu. Muistan pelänneeni aivan valtavasti. Työ on aina ollut minulle tärkeää ja olen halunnut luoda itselleni uraa jo nuorena. Miten haaveilleni kävisi, jos nyt putoaisin pois työelämästä? Sama pelko on edelleen läsnä, sillä tässä taloustilanteessa yksikään yritys tai työpaikka ei ole turvassa.

Olen seurannut läheltä, miten työttömyys on vaikuttanut hyvään ystävääni. Olen nähnyt, miten onni ja ilo ovat kadonneet ystäväni kasvoilta ja tilalle on tullut epätoivo ja ahdistuneisuus. Olisin halunnut kääntää kaiken hyväksi, mutta enhän minä siihen olisi pystynyt. Surullisinta työttömyydessä on se, ettei siihen voi (aina) itse vaikuttaa. Jos teet kaiken oikein, haet työpaikkoja ja teet hyviä hakemuksia – mitä muutakaan voit?

Erilaiset tahot tarjoavat vaikka-ja-mitä palveluja työttömille, mm. kuntouttava työtoiminta, työvalmennus, työkokeilut ja uraohjaus, mutta kuka pitää huolen henkisestä jaksamisesta niiden kohdalla, joilla ei ole todettu mielenterveysongelmia sanan varsinaisessa merkityksessä? Kuka huolehtii siitä, että ihminen jaksaa ja kokee elämäniloa niistä asioista, jotka ovat hyvin? 

Mainokset

2 thoughts on “Kaikkensa antaneet

  1. Hyvä kirjoitus! Sama laulu tuntuu olevan muillakin, se on sentään lohdullista jostain syystä.
    Epätoivon määrä yllättää taatusti jokaisen, se kuinka hyödyttömäksi itsensä tuntee, sekä se, että miten voit iloita mistään? Viikonloppureissu kaveriporukassa on kavereille harvinaista vapaa-aikaa, itselle vain päivä muiden joukossa, joka kerta kun joku kysyy ”käykö sulle se ja se päivä” tekee vaan mieli nauraa.. Mikä päivä ei kävis??
    Pahinta on ehkä ajantajun vääristyminen, myöhästyn nykyään aina joka paikasta, tai olen nipinnapin just tasalta paikalla. Mutta kun millään ei ole väliä ja joka päivä on aikaa loputtomiin, niin….

    Hyvä että näistä kokemuksista olet kuitenkin haastatellut ihmisiä. Niistä puhuminen on ehdottomasti parasta terapiaa, se että saa kerrottua jollekin, että perkele mun elämä satuttaa mua! Ja että sen joku ymmärtää ja uskoo sen, eikä totea Frederikiä lainatakseni ”mee töihin vaikka risusavottaan!”

    Kiitos.

    Liked by 1 henkilö

    1. Kiitos kommentistasi! Kiva kuulla, että muiden kokemusten lukemisesta on hyötyä / iloa. Tai ainakin jonkin sortin lohtua. Harmillista, että sinäkin koet itsesi hyödyttömäksi – sitä et varmasti ole! Tsemppiä ja jaksamista!

      Tykkää

Kommentoi (onnistuu myös anonyymisti, kun jätät kentät tyhjäksi)

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s