Breikki ei olisi pahitteeksi

Oletko yksi niistä, jotka tälläkin hetkellä istuvat töissä ja tuijottavat surkeina ikkunan takana häämöttävää hellepäivää ja miettivät, että ”kunpa minäkin olisin tuolla”? Nosta takamuksesi tuolista ja kävele ovesta pihalle. Mene ulos! Käännä kasvosi aurinkoa kohti ja nauti lämmöstä, joka hellii ihoasi. Kuuntele lokkien huutoa ja kipaise torilta mansikoita. Kun palaat takaisin työpisteellesi, huomaat olevasi virkeämpi ja tehokkaampi. Olet saanut maistiaisen kesäpäivästä ja nyt sinulla on tavoite: tee työsi, niin pääset takaisin ulos nauttimaan auringosta. Niin minä tein.

En voi kylliksi korostaa taukojen merkitystä työssä. Kuvitteletko olevasi tehokas läpi päivän, jos painat duunia kahdeksan tuntia putkeen ja syöt lounaankin työpöytäsi ääressä? Not. Monet saattavat muistaa tauot ja käydä kahvihuoneessa pyörähtämässä, mutta mitä jos tekisitkin jotakin sellaista mikä ihan oikeasti virkistää sinua?

Onhan sitä aivan varmasti tutkittukin, että tehokkuus ja tuottavuus kärsivät, kun töitä tehdään liian pitkää päivää ja ilman taukoja. Sehän on ihan selvä. Mutta miksi ihmeessä me kaikki silti teemme pitkää päivää emmekä pidä taukoja? Olen itse ottanut tänä keväänä asiakseni huolehtia siitä, että pidän työni lomassa kunnollisia taukoja. Huonostihan se on tietenkin sujunut, koska haluaisin aina saada kaikki työtehtävät nyt-eikä-heti valmiiksi. En siedä kovinkaan hyvin tunnetta siitä, että työt kasautuvat. Huomasin kuitenkin, että hommat alkoivat kasautua myös silloin, kun en poistunut työpöytäni äärestä kuin vessaan tai lounaalle. En jaksanut keskittyä, saatoin tehdä yhtä asiaa naurettavan kauan ja olin kärttyinen, koska aikatauluissa pysyminen tuotti hankaluuksia.

Milloin se tauon paikka sitten on? Siinä vaiheessa, kun sinulla ei ole mikään työvaihe pahasti kesken (siten, että sinun olisi vaikeaa jatkaa sitä tauon jälkeen) ja kun huomaat, että keskittymisesi alkaa herpaantua. Särky missä tahansa päin kehoasi tarkoittaa, että sinun pitää irtautua työstäsi hetkeksi.

Tässä omat vinkkini taukojen pitämiseen (koskee nyt lähinnä istumatyötä tekeviä, mutta sovellettavissa myös muihin):

1. Venyttele ja helli lihaksiasi. Tulosta työpisteesi lähelle tai taukohuoneeseen jonkinlainen jumppaohje, jossa ei ole turhan haastavia liikkeitä. Itse olen googlesta löytänyt ja ryöstänyt virkkaajan taukojumpan ja sehän käy toimistotyöläiselle ihan vallan mainiosti (kiitos vaan Elina Puohiniemi)!

taukojumppa

2. Irroita katseesi. Varmista, että nouset välillä ylös tai suljet silmäsi, mielellään parikin kertaa tunnissa. Jos taukojen pitäminen tuntuu vaikealta, on tästä erittäin hyvä aloittaa. Kehollesi ja mielellesi tärkeintä on se, että nouset välillä ylös. Netistä löytyy pilvin pimein erilaisia ohjelmia, jotka muistuttavat sinua säännöllisin väliajoin. Itselläni on ranteessa Polar Loop, joka kertoo tunnin välein että olisi syytä liikkua (toki en aina huomaa kyseistä muistutusta). Erityisesti päätetyötä tekevälle silmien sulkeminen säännöllisesti on todella tärkeää.

3. Lähde ulos. Kävele. Kierrä talon tai korttelin ympäri. Näin kehosi ei jäykisty päivän aikana, saat raitista ilmaa ja pääset oikeasti ottamaan etäisyyttä työhösi. Pyri ajattelemaan jotain muuta kuin työtä. Kuuntele ja katsele ympäristöäsi.

4. Käy makuulle. Jos työpaikallasi on sohva, vetäise siihen pitkäksesi ja sulje silmäsi. Makaa siinä ja pyri tyhjentämään ajatuksesi. Kuuntele omaa hengitystäsi ja relaa. Jos sohvaa ei ole tarjolla, tämän voi aivan hyvin tehdä lattialle (ehkä kannattaa kertoa työkavereille mitä touhuaa). Lattialla makaaminen tekee myös hyvää selälle.

5. Pelaa. Tämä voi kuulostaa hullulta, mutta mikään ei nollaa aivojasi paremmin kuin muutaman minuutin kännykkäpeli. Niitähän riittää, mutta oma suosikkini on Candy Crush. Muista kuitenkin, että pelatessa aika rientää. Itse sanoisin, että maksimiaika on viisi minuuttia.

6. Seurustele. Pyydä työkaveria pitämään tauko samaan aikaan kanssasi ja jutelkaa jostain muusta kuin työstä. Käykää yhdessä kävelyllä tai kahvilla. Sosiaalisuus on tärkeää (myös introverteille), jotta vältytään sulkeutumiselta. Jutellessa on myös helpompaa unohtaa työasiat.

7. Lukaise uutiset. Tätä tekee varmasti aivan jokainen, jolla on työssään käytössä tietokone, älypuhelin tai tabletti. Iltalehti, Ilta-Sanomat, Hesari, Aamulehti… Näitä on paljon, mutta valitse kuitenkin vain yksi per tauko. Työtehosi laskee myös siitä, jos jäät liian pitkäksi aikaa tekemään jotakin muuta ja työn pariin palaaminen tuntuu entistä vaikeammalta.

8. Lähde pois. Jos sinulla sattuu olemaan liukuva työaika, lähde pois töistä siinä vaiheessa kun huomaat, ettei mistään tule enää mitään etkä muista edes omaa nimeäsi. Näitä päiviä on meillä kaikilla. Joskus asiat vaan eivät suju eikä mihinkään pysty keskittymään. Mene kotiin, kerää itsesi, virkistäydy ja palaa töihin seuraavana päivänä eloisampana ja tehokkaampana. Niitäkin päiviä tulee, kun olet aivan supertehokas etkä edes malttaisi lähteä töistä pois, kun on niin hyvä draivi (minulle näitä ainakin tulee). Silloin voit jäädä töihin pitemmäksi aikaa ja hyödyntää kaiken sen tehon, jota kehosi ja mielesi sinulle tarjoavat.

Liukuvat työajat ovat omasta mielestäni paras keksintö tämän maan päällä (no, ainakin yksi parhaista). Eihän siitä tulisi mitään, jos tekisimme orjallisesti joka päivä sen 8h töitä ja olisimme päivästä toiseen aivan nuutuneita ja kulkisimme työpaikan ja kodin väliä kuin zombit. Emme koskaan pääsisi palautumaan ja stressikierre on valmis viimeistään muutaman vuoden päästä. Omaa kehoa pitää kuunnella. Se kertoo sinulle kyllä, milloin et enää jaksa.

breikki

Mainokset

Kommentoi (onnistuu myös anonyymisti, kun jätät kentät tyhjäksi)

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s