Vapaudesta

Huomasin eräänä päivänä pohtivani vapauden käsitettä introvertin ihmisen näkökulmasta. Mehän olemme ihan tavallisia ihmisiä, jotka elävät samassa yhteiskunnassa kuin muutkin. Meille asetetaan samoja odotuksia ja tavoitteita, kuin ekstroverteillekin luonteille. Meillä on koko maailma käsissämme ja voimme tehdä valintoja elämämme eri osa-alueilla. Voimme luoda itsellemme tulevaisuuden – sellaisen, joka meistä itsestämme tuntuu hyvältä.

No, ainakin teoriassa.

Kuinka vapaita me kuitenkaan voimme olla näin vahvasti sosiaalisuutta ylistävässä yhteiskunnassa? Meidän ihannetyöpaikkojamme ei ole olemassa kovinkaan monella alalla. Jokainen työ pitää sisällään myyntiä, asiakaspalvelua, ihmisten kanssa asioimista tai jonkinlaisia esiintymistilanteita. Jos sattuu niin mukavasti, että löytää työn jonka sisältö on sinällään itselle sopiva, ovat työtilat ekstroverttiystävälliset (lue: avokonttori). Erilaiset koulutukset aloitetaan puuduttavilla leikeillä, jotka eivät ole koskaan tuntuneet meistä mukavilta. Ahdistaa, hävettää, turhauttaa. Emme pysty heittäytymään sosiaalisiin leikkeihiin muiden tavalla ja meidät tuomitaan töykeinä ja epäsosiaalisina ihmisinä, joilla on huono asenne. Työelämässä ja vapaa-ajalla tulee eteen tilanteita, joissa odotetaan small talk -taitoja, mutta me emme osaa puhua säästä tai muista merkityksettömistä asioista tuntemattomien ihmisten kanssa. Me haluamme keskustella tärkeistä asioista ja tuntea toisen pintaa syvemmältä. Isoissa porukoissa olemme hiljaa ja jälleen kerran meidät todetaan töykeiksi ja epäsosiaalisiksi ihmisiksi.

Me haluaisimme saavuttaa asioita ihan samaan tapaan kuin ekstrovertitkin ihmiset. Minä esimerkiksi haluaisin kehittyä oman alani ammattilaiseksi ja nousta vähitellen vaativampiin tehtäviin – jopa esimiestasolle. Haluan oppia uutta ja kehittää omaa osaamistani. Minulla on suuria suunnitelmia työurani suhteen, mutta samalla tunnen ympärilleni kiertyvät kahleet. Miten minä koskaan voisin saavuttaa toivomiani asioita, kun olen luonteeltani sellainen kuin olen? Miksi muut eivät ymmärrä sitä, minkälainen minä olen? Miksi ihmiset edelleen tänäkin päivänä luulevat, että introvertti ihminen on yhtä kuin mörökölli pimeässä?

Tästä pääsenkin siihen suureen kysymykseen, joka inspiroi minut aiheesta kirjoittamaan. Ovatko meitä pidättelevät kahleet yhteiskunnan asettamia vai asetammeko me niitä itse itsellemme?

Asiaa pohdittuani tulin siihen tulokseen, että me asetamme itsellemme kahleita omien kokemustemme pohjalta. Mitä enemmän törmäämme ekstrovertteihin ihmisiin, heidän tapoihinsa ja heidän suhtautumiseensa introverttejä kohtaan, sitä enemmän kahlitsemme itseämme.

Kun tapaamme päivittäin ekstrovertteja ihmisiä, jotka hurmaavat kaikki tielleen osuvat ihmiset sosiaalisilla taidoillaan, alamme päivä päivältä enemmän epäillä omia kykyjämme ja taitojamme selviytyä ekstroverttien maailmassa. Vertaamme itseämme muihin ja näemme ne ominaisuudet, joita meillä itsellämme ei ole. Näemme, kuinka ihmiset turhautuvat sisäänpäin kääntyneeseen läsnäoloomme ja tapoihimme toimia. He haluaisivat tehdä asioita nopeasti, tehokkaasti, jopa äkkipikaisesti. Kaiken pitää tapahtua nyt eikä hetken päästä. Kun johonkin pitää soittaa, he soittavat heti eivätkä harkitse ensin tuntia, että mitä kannattaisi sanoa. Joskus he jopa näkevät harkitsevan luonteemme laiskuutena. Useinkaan heillä ei ole todellisuudessa mitään käsitystä siitä, kuinka paljon tai kuinka ahkerasti teemme töitä – me kun emme tee siitä numeroa.

Me pystymme melkein mihin vaan. Joten miksi meistä tuntuu siltä, ettei meillä ole samanlaista vapautta valita kuin muilla?

introvertin vapaus

Mainokset

One thought on “Vapaudesta

  1. Hienoa, ole oma itsesi 🙂 Ihmisiä on moneen lähtöön, eikä se saa olla esteenä sille kuinka pärjää missäkin tilanteessa. Tärkeää on ettei sen takia rajoita itseään. Joku ei tykkää small talkista, kun itse puolestani harrastan sitä paljon. Ja sellainen on ok. Joku puhuu joskus takaisin ja toiset eivät. En ajattele sitä töykeänä siltikään. Aina vain ei jaksa puhua vieraille ihmisille 🙂

    Liked by 1 henkilö

Kommentoi (onnistuu myös anonyymisti, kun jätät kentät tyhjäksi)

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s