Työttömyys voi olla mahdollisuus

Uutiset kertovat taas uusista YT-neuvotteluista. Työttömyys kasvaa, mutta samalla kerrotaan miten tietyillä aloilla on työvoimapula. Ammattikoulutus ei vastaa työnantajien toiveita ja vaatimuksia. Nuoria ei haluta perehdyttää alansa työtehtäviin. Ihmisiä pompotellaan erilaisissa työvoimapalveluissa. Palkkatukeen varatut varat on käytetty loppuun. Ihmiset ovat epätoivoisia.

Huono taloustilanne kohdistuu tällä hetkellä monille aloille eikä ole jäänyt minunkaan työpaikallani huomaamatta. Sen myötä olen luonnollisesti joutunut itsekin miettimään: mitä jos jään työttömäksi? Ajatus tuntuu todella pelottavalta. Koskaan ennen en ole kokenut työttömyyttä negatiivisena asiana vaan mahdollisuutena.

Miten tällaisena aikana saisi itsensä innostumaan uusista mahdollisuuksista? Miten voi vakuuttaa itselleen, että niitä mahdollisuuksia ylipäätään on?

Kannattaa muistuttaa itselleen, että kaikilla ei mene huonosti. Joillakin aloilla ja erityisesti joissakin yrityksissä asiat menevät oikein hienosti. Minulla itselläni on jo useamman vuoden ajan ollut tähtäimessä unelmatyöpaikka, johon haluaisin tulevaisuudessa työllistyä ja olen tehnyt kaikkeni, että kyseisessä yrityksessä myös huomattaisiin minut. On mahdollista, että he ovat vuoranneet yrityksensä seinät kuvillani ja otsikoineet sen ”Some-stalkkeri – Älä päästä sisälle!”, mutta aina pitää yrittää. Jos ei ota riskiä, ei voi myöskään voittaa.

Uskon siihen, että asioita ja unelmia voi saavuttaa, kun niihin panostaa täysillä. Asiat eivät välttämättä tapahdu hetkessä tai juuri silloin kun itse haluaa, mutta tulevaisuus varmasti tarjoaa meille kaikille jotakin. Lopulta.

usko

Mainokset

One thought on “Työttömyys voi olla mahdollisuus

  1. Hienoa, että uskaltaa matkustaa kohti unelmiaan. Vain niin ne voi toteutua. Muistutuksena, kannattaa varoa mitä toivoo, se voi vaikka toteutua:)

    Liked by 1 henkilö

Kommentoi (onnistuu myös anonyymisti, kun jätät kentät tyhjäksi)

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s