Päiväni introverttinä

Herään aamulla herätysvalon kajastukseen. Työnnän pääni peiton alle ja piiloudun pahaa maailmaa. Tämä on huono aamu. Väsynyt aamu. Toivon, että saisin tehdä tämän päivän etänä, mutta en voi koska päivään on sovittu kaikenlaista. Tänään minua ei huvittaisi tavata ketään. Valo kirkastuu kirkastumistaan, kunnes radiokin pamahtaa päälle ja Bryan Adamsin pehmeä ääni valtaa huoneen. Kello on 6:35. Suljen radion ja valo sammuu, palauttaen sysimustan pimeyden makuuhuoneeseen. Kurottaudun kohti puhelintani ja säädän puhelimen herätyksen soimaan puoli tuntia myöhemmin. En jaksa vielä nousta. En jaksa vielä tavata ketään.

Ei aikaakaan, kun puhelimen ärsyttävä pilipali-musiikki pärähtää soimaan. Laskeskelen päässäni, millä bussilla ehtisin vielä yhdeksäksi töihin. Asetan herätyskellon soimaan taas puoli tuntia myöhemmin. Sama toistuu ja taas herään, väsyneempänä kuin koskaan. Nyt on pakko nousta tai myöhästyn. Hoidan aamutoimet ja teen aamupalan, jonka otan mukaan töihin – enhän ehdi syödä sitä enää kotona.

Lähden koiran kanssa ulos. Ilma on kylmä ja syksyinen. Minua ärsyttää. Miksi tuon pitää haistella joka hemmetin ruohonkorsi? Kiskon koiraa perässäni ja hoputan sitä ääneen, aivan kuin siitä olisi jotain hyötyä. Sitten tulee paha mieli. Eihän minua koira ärsytä, vaan se etten saa jäädä kotiin.

Vien koiran sisälle ja lähden samalla ovenavauksella bussipysäkille. Pysäkillä seisoo ihmisiä. Mietin, kuinka kaukana heistä voisin seistä ilman, että näyttäisin typerältä. Työnnän kuulokkeet korviini ja laitan musiikin soimaan. Silloin voin olla varma, ettei kukaan puhu mitään. Ei kukaan varmaan puhuisi muutenkaan, se hyvä puoli Suomessa on. Ihmiset eivät puhu toisilleen.

Istuudun bussissa etupenkkiin, koska tiedän suurimman osan ihmisistä kävelevän kuin huomaamattaan sen ohi. Viereeni istuu joku vain silloin, jos bussi sattuu olemaan ihan täynnä. Tämä bussi ei ole täynnä, sillä olen valinnut bussin joka ei kulje pahimpaan ruuhka-aikaan. Saan istua koko matkan yksin. Kuuntelen musiikkia ja katselen maisemia. Minusta on ihanaa istua siinä, omien ajatusteni kanssa.

Kävelen bussilta töihin reippain askelin. Minua harmittaa, etten herännyt aikaisemmin. Toimistolla varmasti olisi jo joku, enkä saisi viettää aamun ensimmäisiä hetkiä yksin. Yleensä tykkään olla aamuisin hetken yksin ja orientoitua edessä olevaan päivään.

Saavun toimistolle, mutta ovi onkin lukossa. Jes! Olen ensimmäisenä paikalla. Istuudun työpöytäni ääreen ja avaan koneen. Luen sähköpostin ja mutustan samalla aamupalaa. Palautan mieleen, mitä kaikkea tänään pitää tehdä ja teen to do -listan päässäni. Mietin, mitkä asiat pitää hoitaa ensimmäiseksi ja mitkä ovat toissijaisia.

Ovi aukeaa ja saan sydänkohtauksen. Melkein tukehdun leipääni. Työkaveri tervehtii iloisesti ja riisuu takkinsa. Kohta tulee seuraava. Tässä vaiheessa nielaisen loputkin leivästäni, pyöräytän hartiat kertaalleen ympäri ja nousen ylös. Menen juttelemaan työkavereiden kanssa. Tässä vaiheessa olen jo ihan normaali ihminen. Iloinen ja kovakin puhumaan. Nämä ovat minulle tuttuja ihmisiä. Joidenkin kanssa on helpompi olla kuin toisten.

Teen töitä omassa nurkassani. Luen työhakemuksia ja välillä käyn käytävän puolella kutsumassa hakijan työhaastatteluun. Koska nukuin pitkään, on vireystasoni hyvä eikä haastatteleminen ahdista minua. Minusta on luontevaa jutella hakijoiden kanssa. Aina näin ei ole. Joinakin päivinä myisin sieluni mieluummin, kuin juttelisin kenenkään kanssa. Sellaisina päivinä minusta tuntuu, että haastattelut menevät tosi huonosti. Todennäköisesti hakijat eivät kuitenkaan huomaa mitään. Heidänhän siinä kuuluu jännittää, eikä minun.

Päivä alkaa olla lopuillaan. Olen kirjoitellut paljon ja siitä minä pidän kaikista eniten. Asioilla on melkoinen kiire ja yritän saada niitä ajoissa eteenpäin. En halua jättää mitään huomiselle. Tykkään tehdä asiat loppuun. Työkaveri tulee pöytäni viereen ja sanoo jotain. En kuule mitä hän puhuu, koska juuri kirjoittamani lause on kesken. Kirjoitan sen rauhassa loppuun asti ja käännyn sitten työkaverin puoleen. Niin mitä? Olen huomannut, että ihmiset oppivat vähitellen seuraamaan, milloin sormien naputus loppuu. Kun naputusta ei kuulu, voit puhua. Se on oma sääntöni.

On aika lähteä bussille. Olen väsynyt, koska olen tavannut paljon uusia ihmisiä päivän aikana. Asetun bussipysäkille siten, että pääsen bussiin ensimmäisten joukossa. Minua inhottaa ajatus siitä, että joutuisin seisomaan ruuhkabussissa. Miten voin rauhoittua omien ajatusteni kanssa, jos ympärilläni heiluu kymmeniä ihmisiä? Tällä kertaa asetun istumaan aivan bussin takaosaan. Aamuisin menen bussilla päätepysäkille asti, jolloin tiedän pääseväni etuovesta ulos. Iltapäivällä kotiin päin mennessä jään kuitenkin puolessa matkassa, enkä uskalla ottaa riskiä etuoven kanssa. Jotkut kuskit käskevät menemään keskiovesta ulos. Se olisi noloa. Ensinnäkään en heti kuulisi mitä kuski sanoo, koska kuuntelen musiikkia, joten joutuisin kysymään. Sitten kaikki tuijottaisivat, kun vaeltaisin häpeissäni keskiovelle.

Saavun kotipihaan ja huomaan, ettei mieheni auto ole katoksessa. Olen salaa ilahtunut. Saan olla hetken yksin.

Lähden koiran kanssa ulos. Hetken käveltyämme kuulen takaani juoksuaskeleita. Voi ei. ”Saako sitä koiraa silittää?” Ei. ”Tottakai.” Kaksi pikkutyttöä rapsuttelee koiraa ja kyselee kaikenlaista. Mikä sen nimi on, onko se tyttö vai poika, mitä rotua se on, kuinka vanha se on. Vastaan lyhyesti, ja sosiaalisesti hyväksyttävän ajan kuluttua vedän koiran hihnasta ja lässytän: ”No niin, mennään pissille.” Lapset päästävät meidät lähtemään ja huikkaavat iloisesti moikat.

Palaan kotiin ja ruokin sekä koiran että itseni. Vaihdan työvaatteet yöpaitaan ja villasukkiin. Oloni muuttuu heti rentoutuneemmaksi, ne ovat näet taikasukat. Käperryn sohvan nurkkaan viltin alle ja avaan television. Netflix. Gilmoren tytöt.

Siinä on niin hyvä olla. Pitkän päivän jälkeen olen viimein yksin. Koira kapuaa syliini nakertamaan luuta. Tuijotan ohjelmaa enkä aina edes keskity siihen, mitä siinä tapahtuu.

Ovi aukeaa ja saan taas sydänkohtauksen. Siitä toivuttuani olen iloinen. Mieheni on tullut kotiin. Hetken touhuttuaan hän asettuu viereeni ja valitsemme sellaisen ohjelman, josta kumpikin pitävät. Kaikessa hiljaisuudessa katsomme ohjelmaa. Emme oikeastaan puhu mitään. En koe tarvetta jutella. Istumme hiljaa ja niin on hyvä.

Laitamme ohjelman pauselle ja haemme iltapalaa. Minua pelleilyttää. Joten pelleilen. Lauleskelen ja tanssin. Miestä naurattaa. Hän pitää minua hulluna. Olen vain oma itseni. Niin on hyvä.

Minua alkaa nukuttaa ja suorastaan kuulen, miten kirjani huutaa yläkerrassa minua lukemaan. ”Hyvää yötä, jos nukahdan”, sanon ja kapuan yläkertaan pesemään hampaita. Kömmin peiton alle ja avaan kirjan. Karin Slaughter. Olen lukenut useita saman kirjailijan teoksia. Olen yleensäkin hyvin uskollinen hyville kirjailijoille. Kirja on jännittävä, mutta en jaksa lukea kuin muutaman sivun. Kirja sivuun, valo pois ja korvatulpat korviin.

Käännän kylkeä ja nukahdan nopeasti. Kello on vasta kahdeksan illalla.

Päivä oli raskas, mutta tyypillinen. Iso osa työtäni on sellaista, mitä voisin tehdä etänä kotoa käsin. Keskimäärin voisin pitää jopa kolme etäpäivää viikossa. Niitä on kuitenkin suotu minulle vain yksi. Silloin yritän kerätä voimia, mutta se ei aina toimi niin. Parhaiten koneistoni toimii silloin, jos olen saanut olla useamman päivän yksin tai ainakin lähestulkoon yksin. Mies ei haittaa. Hän osaa olla hiljaa. ❤

Minusta on mielenkiintoista, miten vähän ihmisten erilaisuuteen kiinnitetään huomiota. Yhteiskunta on niin monin eri tavoin valtavan kehittynyt, mutta ihmisten yksilöllisyyden tukemiseksi työelämässä ei keksitä keinoja. Minulle on sanottu useita kertoja, että olen äärettömän tehokas, aikaansaava ja ammattitaitoinen tyyppi. Niin olenkin, mutta mieti mitä voisin olla jos saisin tehdä asioita omalla tavallani, juuri siten kuin itse koen hyväksi ja luontevaksi. Siinä ajattelemisen aihetta meille kaikille.

Mainokset

Kommentoi (onnistuu myös anonyymisti, kun jätät kentät tyhjäksi)

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s