Kokoushuone tyhjillään – Uhka vai mahdollisuus?

”Nyt en ehdi jutella, kohta alkaa palaveri.”

”En päässyt vastaamaan puhelimeen, koska olin palaverissa.”

”Meillä oli tänään monta palaveria, olen ihan puhki.”

Palaveri. Siinäpä asia, joka hämmästyttää, kummastuttaa pientä kulkijaa. Minulla on joitakin tuttuja ja ystäviä, jotka tuntuvat aina olevan palaverissa. On tietenkin olemassa mahdollisuus, että he eivät yksinkertaisesti halua keskustella kanssani ja käyttävät olematonta palaveria tekosyynä, mutta lähden nyt siitä oletuksesta, että palaverit ovat todellisia.

Mitä ihmettä siellä palavereissa oikein tapahtuu ja miksi niille koetaan tarvetta jopa useita kertoja päivässä?

Olen työelämässä tottunut siihen, että palavereja pidetään esimerkiksi kerran viikossa porukalla, koska oman työn tekeminen on suoraan riippuvainen työkaverin tekemisistä. Silloin on luonnollista, että käydään läpi, missä mennään. Mutta että useita palavereja päivässä?

Myös tällainen keskustelu on hyvin tuttu eräänkin ystäväni kanssa:
”Meillä on palaveri.”
”Ai jaa, mistä aiheesta?”
”En mä vaan tiedä.”

Kokeillaanpa pientä ajatusleikkiä tähän väliin.

Entä jos palaveri- ja kokouskäytännöt unohdettaisiin kokonaan? Kokoushuoneet ammottaisivat tyhjyyttään ja työntekijät olisivat omilla työpisteillään tekemässä työtään. Jos kysyttävää heräisi, voisi työkaverille heittää sähköpostia tai lennokin, työtiloista riippuen. Onnistuisiko työnteko sillä tavalla – ihan itsenäisesti?

Aikaa säästyisi työn tekemiselle, kun palaverit eivät söisi arvokasta työaikaa. Monestihan palaverissa käsiteltävien asioiden läpikäymiseen riittäisi noin puolet siitä ajasta, joka palaverissa todellisuudessa vietetään.

pexels-photo

Mutta jos palavereja ei olisi, mitä tapahtuisi? Työntekijät heiluisivat päämäärättöminä käytävillä eivätkä tietäisi mitä tehdä. Kukaan ei kykenisi tekemään itsenäisiä päätöksiä. Esimiehet istuisivat nurkissa puremassa kynsiään. Asiakkaat eivät saisi tilauksiaan. Yritykset olisivat muutamassa viikossa konkurssin partaalla.

Vai?


Mitä mieltä sinä olet? Milloin palaverit ovat oikeasti hyödyllisiä ja kuka sen määrittelee?

Mainokset

2 thoughts on “Kokoushuone tyhjillään – Uhka vai mahdollisuus?

  1. Palaverit ovat hyvällä asialla, mutta käytäntö tökkii usein. Siksi niitä pidetään turhan tiuhaan, koska alkuperäisessä palaverissa unohdettiin puolet asioista. Jäi sopimatta kuka tekee mitä, kaikki tarvittava tieto ei ollut mukana, avainhenkilö(t) joita asia koski eivät olleet paikalla tai jos olivat, niin eivät sisäistäneet asiaa. Palaverin johtaminen oli huonoa ja usein harhaudutaan puhumaan epäolennaisista asioista. Esimerkiksi näistä syistä palaverit koetaan ajan tuhlaukseksi, ja jo sinne mennessä mentaaliset korvat sulkeutuvat, ja käsiteltävät asiat jäävät ymmärtämättömäksi. Joten, yritysten olisi syytä antaa koulutusta oikein ja tehokkaasti vedetyistä palavereistä.

    Liked by 1 henkilö

  2. Olen mietiskellyt ihan samoja asioita. Silloin kun olin työtekijänä, copywriterina mainostoimistossa, moni palavereista olisi voitu hoitaa tiedotteella tai spostilla jos asiat olisi priorisoitu. Työpäivät kuluivat kaiken maailman palavereihin ja työt hoidin usein öisin. Kotona, lasten nukkuessa. Siksi hyppäsin pois palaverirumbasta ja ryhdyin tekemään päätoimisestu yksinyrittäjnä kirjoittajan työtäni. Nykyään käyn asiakkaan luona uuden projektin aloituspalaverissa, jos silloinkaan. Kaikki muu on hoidetaan meilitse. Käy sääliksi väsähtäneitä ihmisiä, joilla deadlinet pukkaa päälle ja silti on osallistuttava palavereihin. Minusta paikallaolopakko pitäisi koskea ainoastaan erittäin tärkeitä asioita. Muissa palavereissa läsnäolon hyvä korvaaja on napakka pöytäkirja/muistio. Näin tarvittava tieto kulkeutuu kaikille asianosasille ja ne, jotka eivät sitä palaverissa sisäistäneet voivat sisäistää uudestaan lukemalla. Nykyään teen työt työpäivän aikana ja tehokkuus on aivan toista: saa keskittyä kerralla ja kunnolla. Yöt jäävät nukkumiseen.

    Liked by 1 henkilö

Kommentoi (onnistuu myös anonyymisti, kun jätät kentät tyhjäksi)

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s