Iina who?

Olen työskennellyt henkilöstöalalla useamman vuoden ja koulutuksia löytyy mm. markkinoinnin, henkilöstöhallinnon ja työvalmennuksen saralta. Lähinnä sydäntä ovat viime vuosina olleet työni rekrytoijana, nuortenkirjojen kirjoittaminen sekä tietenkin äidiksi tuleminen.

Koska olen saanut paljon yhteydenottoja yläkouluikäisiltä kirjailijaesitelmien tekijöiltä, kerron tässä hieman lisää itsestäni.

Historiaa

Synnyin Tampereella lokakuussa 1989 ja Pirkanmaan alueella olenkin viihtynyt lähes koko ikäni, lukuun ottamatta muutamaa opiskeluvuotta Hämeenlinnassa. Ylioppilaaksi valmistuin vuonna 2008 ja jatkoin siitä suoraan tradenomiopintojen pariin Hämeen ammattikorkeakouluun, josta valmistuin 2012. Jo viimeisen opiskeluvuoteni aikana työskentelin rekrytointitehtävissä ja sillä tiellä olen edelleen. Työhistoriaani voi tutustua tarkemmin LinkedIn-profiilissani.

Tällä hetkellä asustelen miehen, pikkuisen Matias-pojan ja pörröisen Teri-koiran kanssa, ja nautiskelen äitiyslomasta täysin rinnoin.

Kirjailijana

Olen julkaissut neljä nuorten kirjaa, joista kolme omakustanteena ja yhden kustantamon kautta. Näkijä-kirjasarja oli minulle eräänlainen testi siitä, riittäisikö minulla pitkäjänteisyyttä kirjoittaa kokonaisia tarinoita ja saada ne vieläpä kansiin asti. Tarinat ovat lyhyitä, joten ne sopivat myös sellaisille nuorille, jotka eivät koe luontevaksi tarttua paksuihin romaaneihin. Jonakin päivänä toivoisin kirjoittavani ihan ”oikean” täyspitkän teoksen.

Lintu ja lapsi on esikoisteokseni, joka on ehkä hieman jäänyt unohduksiin Näkijä-sarjan ilmestyttyä. Toisin kuin Näkijä, Lintu ja lapsi sijoittuu tosielämään (vaikkakaan ei perustu tositapahtumiin) ja on sisällöltään traagisempi.

Mainokset

3 vastausta artikkeliin “Iina who?”

Vastaa käyttäjälle iinakorpivaara Peruuta vastaus

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s